Uutiset

10.02.2017 Seppo Närhi

VRJ ostaa Harvialan ja vahvistaa asemaansa viher- ja ympäristörakentamisen alalla

Harvialan Taimitarhan juuret ovat Harvialan kartanossa ja sen metsätaloudessa. Vuonna 1915 metsätaimien viljelystä lähtenyt taimitarhatuotanto on ajan saatossa tehnyt Harvialasta yhden alan johtavista taimitarhoista. Tuotantopinta-alaa on noin 80 hehtaaria.
Saarioisten Taimistot konserniin kuuluva Harviala Oy harjoittaa tukkukauppaa julkisen sektorin ja viherrakentamisen tarpeisiin. Omassa tuotannossa Harvialalla on havu- ja lehtipuita sekä sopimustuotannossa marja- ja koristepensaita, perennoja ja hedelmäpuita.
VRJ Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olavi Järvenpään mukaan kiinnostus Harvialan ostoon on kasvanut pitkän yhteistyön myötä:
- Kaupalla haluamme varmistaa ja viedä eteenpäin suomalaista taimitarhatuotantoa. Lisäksi kauppa mahdollistaa uudenlaisten toimintamallien luomisen koko viher- ja ympäristörakennusalalle sekä mahdollistaa kokonaisvaltaisen palvelukonseptin tarjoamisen asiakkaalle tulevien yhteistyökumppaneiden kanssa, mm. digitalisaatiota hyödyntäen.
Myös Saarioisten Taimistot Oy:n ja Harviala Oy:n omistaja Kaisu Avotie kertoo yrityskaupan olleen suunnitteilla jo pidemmän aikaa.
- Harvialassa on keskitytty jo pidempään tuotannon vahvistamiseen sekä toimitusvarmuuteen myös kesäsesongin aikaan. Harviala on nyt hyvässä iskussa kohtaamaan tulevaisuuden haasteet. Harvialan liiketoiminnan jatkon ja ennen kaikkea sen kehittämisen kannalta VRJ-konserni on paras mahdollinen ostajataho. Yhteistyömme tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa Saarioisten Taimistojen taimituotannon osalta eli palaamme tältä osin vanhaan toimintamalliin, Kaisu Avotie kertoo.
Marjatta Nummela jatkaa Harvialan toimitusjohtajana. Hän uskoo, että uusi omistaja vie Harvialan liiketoimintaa innovatiivisella otteella eteenpäin, rekrytoiden lisää henkilöstöä ja yhteistyökumppaneita.
- Harvialan toiminnan jatkuminen osana VRJ Groupia on hieno mahdollisuus koko yritykselle. Vieraskoreutta ei ole, sillä olemme tehneet yhteistyötä jo vuosia. Uskomme, että luvassa on mielenkiintoisia aikoja ja kehitysaskeleita, jotka edistävät sekä Harvialan että VRJ:n liiketoimintaa.

#Seppo Närhi

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: