Uutiset

16.02.2016 Seppo Närhi

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen avasi Vihervuoden

Vihervuosi on ympäristöministeriön nimeämä teemavuosi, jonka tavoitteena on herättää yksittäiset ihmiset, yhteisöt, järjestöt ja yritykset toimimaan paremman ja viihtyisämmän elinympäristön puolesta. Vuotta voi viettää monella eri tavalla, kuten järjestämällä talkoita, istutustapahtumia, pop-up -puistoja, kaupunkiviljelmiä tai puistokävelyitä. Vihervuoden tapahtumapaikkoja ovat puistot, pihat, torit, seminaarisalit sekä muut kulttuuriympäristöt.
"Maaseutumaisemien ylläpito edellyttää ennen kaikkea kannattavaa maataloutta ja vireä maaseutuyrittäjyyttä. Kulttuuriympäristön ja kaupunkimaisemien osalta tärkeää on onnistunut kaavoitus. Kaupunkisuunnittelun tulee huomioida riittävä väljyys ja asukkaille tärkeät viheralueet", ministeri Tiilikainen kannusti puheessaan.
"Yhteistä kaikille on asukkaiden ja päättäjien yhteinen tahto maisemien ylläpitämiselle. Paikallisten asukkaiden hyväksynnän tulee olla peruslähtökohta maisemien vaalimisessa", ministeri Tiilikainen jatkoi.
Suomen paras maisemahanke-kilpailu käyntiin
Vihervuoden avajaisissa julkistettiin myös Suomen paras maisemahanke -kilpailu. Kilpailuun voivat osallistua kansalaisjärjestöt sekä paikalliset tai alueelliset viranomaiset, jotka ovat onnistuneesti hoitaneet, suunnitelleet tai suojelleet maisemia.
Hanke voi liittyä niin maanpäälliseen kuin vedenalaiseen maisemaan, luonto-, kaupunki- tai kulttuurimaisemaan tai vaikkapa äänimaisemaan. Ehdokkaiksi toivotaan monipuolisesti erilaisia viime vuosien aikana toteutettuja maisemahankkeita - tervetulleita ovat sekä arvokkaita että arkisia maisemia kehittäneet hankkeet.
Palkinto on tunnustus toimista tai toimintaperiaatteista, jotka tähtäävät maisemien kestävään hoitoon, suojeluun tai suunnitteluun. Palkittavat hankkeet edistävät Euroopan maisemayleissopimuksen tavoitteita, ja ne voivat toimia esimerkkinä koko Euroopassa. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 2006.
Suomen parhaan maisemahankkeen kilpailuaika päättyy 15.9.2016. Voittaja palkitaan Vihervuoden päätöstapahtumassa Helsingin Säätytalossa 27.10.2016. Parhaaksi valitusta hankkeesta tulee Suomen ehdokas Euroopan neuvoston maisemapalkinnon saajaksi.

#Seppo Närhi

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: