Uutiset

11.10.2017 Seppo Närhi

Luontolahja Suomelle: Rudus ja Vuokon Luonnonsuojelusäätiö suojelevat 32 hehtaaria arvokasta paahdeympäristöä

Alue säilyy myös merkittävänä kuntalaisten virkistysalueena – siellä on muun muassa 18-väyläinen frisbeegolfrata. Hanke on esimerkki onnistuneesta usean tahon yhteistyöstä ja on osa ”Luontolahjani satavuotiaalle”- kampanjaa.
Soranotto alueella loppui 1990-luvulla, minkä jälkeen Rudus Oy on ottanut luonnon monimuotoisuuden huomioon alueen maisemoinnissa ja jälkihoidossa. ”Käynnistimme vuonna 2012 LUMO-ohjelman, jossa osana ympäristövastuutamme otimme luonnon monimuotoisuuden turvaamisen osaksi toimintaamme. Ryttylän soranottoalueen suojelu ja alueen säilyminen virkistyskäytössä on hieno lopputulos”, iloitsee Rudus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Lauri Kivekäs.
Hämeen ELY-keskus hyväksyi 6.10.2017 alueen suojeluhakemuksen harvinaisena harjumetsätyyppisenä paahdeympäristönä.


Paahdealue on uhanalaisten lajien keidas
Alueella esiintyy lukuisia uhanalaisia hyönteisiä ja niille elintärkeitä kasvilajeja. Uhanalaisista hyönteislajeista alueelta on löydetty erittäin uhanalaiset (EN) maitekiiltokääriäinen, keltasiimakiertomehiläinen ja isotoukohärkä sekä vaarantuneet (VU) mansikkavarsikoi, maitepunatäplä ja sysimaamehiläinen.
Vuokon Luonnonsuojelusäätiön tavoite on pitää alue riittävän avoimena ja paahteisena ympäristönä estämällä alueen umpeenkasvu ja siellä kasvavien lupiinien leviäminen. Lisäksi alueella olevan lahopuun määrää pyritään lisäämään, jotta hyönteislajisto edelleen rikastuisi.
Alueen virkistyskäyttö ja suojelu tukevat toisiaan
Vuokon Luonnonsuojelusäätiö ja Hausjärven kunta ovat tehneet pitkäaikaisen vuokrasopimuksen alueella olevien ulkoilureittien käytöstä. Alueella on suositut liikunta- ja frisbeegolf-reitit, jotka säilyvät aktiivisessa käytössä.
Alueen hoito toteutetaan yhteistyössä Hausjärven kunnan ja Ryttylän Kiri -urheiluseuran kanssa sekä ympäristönsuojelun että virkistyskäytön näkökulmasta. Vuokon Luonnonsuojelusäätiön hallituksen puheenjohtaja Pertti Nupponen odottaa yhteistyötä innolla: ”Tässä tilanteessa kaikki voittavat: kaikenlainen liikunta alueella on luonnolle hyväksi, koska se edesauttaa maanpinnan pysymistä avoimena. Kuntalaisten iloksi alueen suojelu varmistaa sen, että se tulee säilymään virkistysalueena. Yhdessä tulemme pitämään huolta, että se säilyy myös jälkipolville.”


Yhdessä - Suomi 100 -hanke
Hanketta voitaneen pitää ainutlaatuisena Suomessa: siinä liikeyrityksen, luonnonsuojelusäätiön, kunnan, urheiluseuran ja ELY-keskuksen saumaton yhteistyö johti uuden luonnonsuojelualueen syntymiseen ja edelleen sen hoitamiseen niin luonnon kuin kuntalaisten hyväksi. Alueen hoidossa ja tutkimuksessa tullaan tekemään yhteistyötä myös ympäristönsuojelujärjestöjen ja hyönteisharrastajien kanssa.
Hanke on osa Suomi 100 -ohjelmaa sekä ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön kampanjaa ”Luontolahjani satavuotiaalle.

Katso video.

#Seppo Närhi

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: