Uutiset

22.06.2016 Seppo Närhi

Kurkkaa Puutarhaani elokuussa

Mukana on tuttuja puutarhoja aikaisemmilta vuosilta ja aivan uusia mielenkiintoisia kohteita. Jokainen puutarha on täynnä eläviä vinkkejä puutarhanhoidosta, kasveista ja niiden käytöstä puutarhassa. Puutarhat ovat erilaisia ja omistajiensa näköisiä. Joukossa on niin mökkipuutarhoja, kerrostalopihoja kuin siirtolapuutarhoja omakotitalojen puutarhojen ohella. Yhteistä kaikille näille on niiden omistajien aito innostus ja halu jakaa kokemuksia toisten samanhenkisten kanssa.

Viime vuonna kesäkuussa järjestetty Avoimet puutarhat houkutteli ennätysyleisön, silloin puutarhoissa vierailtiin yli 65 000 kertaa ja liikkeellä oli ainakin 20 000 puutarhaharrastajaa. Moni vierailijoista laati jo etukäteen reitin sivuston hakupalvelujen avulla ja suuntasi useaan kohteeseen päivän aikana.

Tänä vuonna puutarhat näyttäytyvät loppukesän tunnelmissa. Monessa puutarhassa on jo sadonkorjuuaika käsillä näyttävän kukkaloiston lisäksi. Viidessäkymmenessä puutarhassa on lisäksi työnäytöksiä, joiden yhteistyökumppanina on Oy Fiskars Ab. Niissä on mahdollisuus saada vinkkejä esimerkiksi nurmikon hoitoon, kanttausrautojen käyttöön tai pensaiden ja puiden leikkaamiseen.

Avoimet puutarhat –tapahtuman järjestävät Puutarhaliitto ry yhteistyössä Kotipuutarha-lehden, Svenska Trädgårdsförbundetin ja Fiskars Oy:n kanssa. Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Nikolai ja Ljudmila Borisoffin puutarhasäätiöt tukevat tapahtumaa.

#Seppo Närhi

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: