Uutiset

12.05.2016 Seppo Närhi

Kevät on paljastanut monivuotisten kasvien poikkeuksellisen suuret talvivauriot

Tammikuussa kovat 20-30 asteen pakkaset tulivat Oulua myöten lumettomaan ja märkään maahan. Noin kolme viikkoa kestänyt ankara pakkasjakso on vioittanut kylmälle alttiita juuristoja ja jo silloin osattiin odottaa suuria vaurioita. Huonoja kuulumisia tuhoista on jo saatu viheralueilta, taimistoista, pihatarhureilta, marjanviljelyksiltä ja syksyn metsänistutusaloilta. Suurimmat menetykset nähdään erityisesti syksyn istutuksissa, jotka eivät ehtineet kunnolla juurtua.

Nyt kevään edetessä on käynyt ilmi, että talvi on koitunut tuhoksi myös monille vanhemmillekin istutuksille. Tavallisia talviamme hyvin kestävät kasvit ovat kuolleet.

Tammikuun lumettoman ajan kovat pakkaset on vain yksi osasyy kasvikuolemiin. Viime kesä oli märkä, kylmä ja lyhyt, joten kasvit eivät ehtineet varautua normaalisti talven tuloon. Lisäksi lokakuun lyhyt pakkasjakso vaurioitti useita kasvilajeja, esimerkiksi pensashortensiat ja ryhmä- ja maanpeiteruusut kärsivät jo silloin. Monien tavallisesti hyvin kestävien pensaslajien versot ovat kuolleet talven aikana. Ne voidaan vielä pelastaa voimakkaalla alasleikkauksella, jos juuret ovat pysyneet elossa. Tässä vaiheessa kärsineen näköisten havukasvien toipumisesta ei voi sanoa mitään varmaa. Tässä vaiheessa ruskettuneet havukasvit voivat vielä toipua, joten niitä ei vielä kannata vaihtaa uusiin. esimerkiksi tuivio on joka kevät pronssinruskea, mutta vihreä väri palautuu alkukesällä. Talvituhojen lopullinen laajuus selviää juhannuksen aikoihin.

Pensaiden, köynnösten ja puiden lisäksi myös perennat kärsivät talvesta. Perennapenkeissä tuhoja paljastuu jatkuvasti lisää. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa moitteettomasti ainakin 30 vuotta menestyneet tutut perennalajit kuten malvat, kurjenpolvet, kuunliljat, pionit, päivänliljat, syysleimut, bellikset, taponlehdet ja talviot ovat kärsineet pahoin.

Taimien saatavuudessa ongelmia

Suuri osa kevään taimitoimituksiin tulevista taimista on varastoitu kylmävarastoissa taimitarhoilla. Kuitenkin merkittävä määrä astiataimista on Suomessa perinteisesti talvetettu ulkona. Koska suojaavaa lumipeitettä ei saatu, tuhosivat tammikuun pakkaset runsaasti näitä taimia. Tästä johtuen monista kasvilajeista on jo nyt toimitusvaikeuksia ja kesän lähestyessä ongelmat vain pahenevat.

#Seppo Närhi

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: