Uutiset

27.10.2014 Seppo Närhi

Biohiili kohentaa kompostoinnin uudelle asteelle

Kuvassa puusta tehtyä biohiiltä. Kuva Kari Tiilikkala.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n tekemät testaukset ja kansainväliset tutkimukset puoltavat biohiilen käyttöä laitosmittakaavan kompostoinnissa ja maanparannuksessa. Biohiiltä valmistetaan pyrolyysillä eli kuumentamalla erilaisia biomassoja ilman happea.

Eurooppalaisen biohiilitutkijoiden verkostoon kuuluva MTT:n professori Kari Tiilikkala kertoo, että juuri kompostointi on yksi nopeimmin laajenevista biohiilen käyttökohteista Euroopassa.

– Biohiili lisää kompostin ilmavuutta, vedenpidätyskykyä sekä nopeuttaa mikrobien toimintaa. Kompostiaika lyhenee ja prosessin laatu paranee, Tiilikkala kertoo.

Biohiilen mahdollisuuksista ja tutkimustuloksista kerrotaan lisää Biolaitostoiminta osana kiertotaloutta -seminaarissa. Biolaitosyhdistyksen järjestämä kaksipäiväinen ajankohtaisseminaari järjestetään Lahdessa 29.–30.10. (Hiihtomuseon auditorio, Salpausselänkatu 8).

Nenäystävällinen tuote

Kompostiin sekoitettu biohiili sitoo hajua aiheuttavia yhdisteitä sekä kasvihuonekaasuja. Envor Biotech Oy:n koekompostointi osoitti, että typpioksiduuli vähenee. Jyväskylän yliopistossa tehtyjen analyysien mukaan biohiililisätyn alueen kompostikasa tuotti 1700 hajuyksikköä ilmakuutiota kohden, kun verranteen ilmakuution tuotos oli 2200 hajuyksikköä.

– Hajun laatu oli kasoissa merkittävästi erilainen. Testihenkilöt kuvailivat biohiililisätyn kompostin hajua imeläksi ja kompostimaiseksi. Verrannekompostin hajua kuvailtiin happamaksi, multaiseksi, öljyiseksi, pahaksi ja pistäväksi, Tiilikkala kuvailee.

Suitsii kasvihuonekaasuja

Hiilineutraali toiminta perustuu siihen, että jokainen kilo puuperäistä biohiiltä sitoo laskennallisesti hiiltä noin kolme kiloa hiilidioksidiekvivalenttia. Biohiilen raaka-aine vaikuttaakin merkittävästi hiilisidonnan tehokkuuteen. Maahan siirrettynä kompostissa oleva hiili on osa pitkäkestoista hiilinielua, mikä vähentää kasvihuonekaasujen syntymistä.

Tiilikkalan mukaan näyttöä on myös siitä, että biohiili parantaa maan vedenpidätyskykyä ja juuriston kykyä ottaa ravinteita. Hän laskee, että kustannustehokkuus edellyttää kuitenkin biohiilen hyödyntämistä moneen kertaan: kompostoinnissa, ympäristöhaittojen minimoinnissa ja maan viljavuuden hoidossa. Tämä näkyy myös parempana kasvien kasvuna.

– Lannoitteiden hintojen noustessa myös ravinteita ja hiiltä sisältävien kompostituotteiden kysyntä kasvaa, ennustaa Tiilikkala.

#Seppo Närhi