Syksyn edetessä valon merkitys kasvaa. Valaistus on saanut suomalaisessa ympäristön suunnittelussa lisää sille kuuluvaa arvoa. Oikein toteutettuna valaistus antaa turvallisuutta liikkumiseen, loihtii tunnelmaa ja antaa oman päiväsajasta tyystin erilaisen imagon esimerkiksi rakennuksen julkisivulle.
Valaistustekniikka on kehittynyt huimasti. Energiankulutus on laskenut mutta samalla käytettävyys on lisääntynyt. Pian ledtekniikka syrjäyttänee perinteiset valonlähteet myös julkisessa ympäristössä.
Kehitettävää meillä on ehkä eniten valon yhdistämisessä veteen, jäähän ja lumeen. Moneen muuhun maahan nähden meillä on luonnon suomia etuja, joita meidän tulisi matkailukohteissa ja rakennetussa ympäristössä osata hyödyntää. Matkailija hakee elämyksiä ja sitä on valaistuksella luotavissa yhdistettynä suomalaiseen arktiseen maisemaan.
Erilaisia valaistuksen ratkaisuvaihtoehtoja on markkinoilla runsaasti. Julkisessa ympäristössä ilkivallan kestosta ja turvallisuudesta ei voi tinkiä, mutta kotipihaympäristössä voi oman harkintansa mukaisesti käyttää edullisempia vaihtoehtoja. Esimerkiksi matalajännitteiset valaisimet ovat helppokäyttöisiä ja turvallinen vaihtoehto.
Taajamissa valaistuksen suunnittelussa tulee käyttää valaistusalan ammattisuunnittelijoita. Kokonaisuuden kannalta paras lopputulos saavutetaan, jos valaistukselle tehdään aluekohtainen valaistuksen yleissuunnitelma. Näin on tehty jo useassa kaupungissa, esimerkiksi Lahdessa, Oulussa ja Tampereella.
Viheralan valmistuneita ja käynnissä olevia tutkimus- ja julkaisuhankkeita (2007-2010)
02.08.10 Viherympäristö
Alkukesällä 2010 Viherympäristö-lehti teki kyselyn suomalaisen viheralan tutkimuksen tilasta. Kysely lähetettiin 40 tutkijalle, joista 17 vastasi. Kyselyssä kerättiin tietoja viimeisen kolmen vuoden aikana tehdyistä ja käynnistyneistä viheralan tutkimushankkeista.
Tarkemmat tutkimuskohtaiset tiedot löytyvät alla olevista tutkimusluetteloista. Julkaisuista on erillinen juttu. Kyselyn yhteenveto julkaistiin Viherympäristö 4/2010-lehdessä.
Alkukesällä 2010 Viherympäristö-lehti teki kyselyn suomalaisen viheralan tutkimuksen tilasta. Kysely lähetettiin 40 tutkijalle, joista 17 vastasi. Kyselyssä kerättiin tietoja viimeisen kolmen vuoden aikana tehdyistä ja käynnistyneistä viheralan tutkimushankkeista.
Vietämme perennapäivää MTT:ssa Piikkiössä keskiviikkona kesäkuun 23. päivänä klo 12.00 -16.00. Koekentällä esitellään perennoja, jotka ovat mukana hankkeessa ”Julkisten alueiden perennakasvustojen perustamis- ja hoitotekniikat sekä kestävien perennojen valinta”.
Muistojemme tulevaisuus -hautakivinäyttely Helsingin vanhassa Kirkkopuistossa 7.–12.6.2010
31.05.10 Viherympäristö
Hautausmaillamme vallitsee vieläkin sotavuosina syntynyt ja 70-luvulla jatkunut yhdenmukaistamisen estetiikka. "Mielestäni toisiaan muistuttavat hautakivirivistöt eivät kuvasta sitä yksilöllisyyden aikaa, jota nyt elämme. Toivon tämän näyttelyn tuovan esille, että vaihtoehtoja löytyy", kertoo Pohjois-Euroopan ainoa hautakiviin erikoistunut suunnittelija Pinja Hellman .