ViherTek 2013 Helsingin messukeskuksessa 13.-15.11.2013:




Tänään on: 23.05.2013
Etusivu Viherympäristö Vihreä kirja Julkaisutiedot Palaute Linkit Tästä palvelut ammattilaisille







 
02.08.10 Viherympäristö
Viheralan valmistuneita ja käynnissä olevia tutkimus- ja julkaisuhankkeita (2007-2010)
Takaisin

Alkukesällä 2010 Viherympäristö-lehti teki kyselyn suomalaisen viheralan tutkimuksen tilasta. Kysely lähetettiin 40 tutkijalle, joista 17 vastasi. Kyselyssä kerättiin tietoja viimeisen kolmen vuoden aikana tehdyistä ja käynnistyneistä viheralan tutkimushankkeista.

Tarkemmat tutkimuskohtaiset tiedot löytyvät alla olevista tutkimusluetteloista. Julkaisuista on erillinen juttu. Kyselyn yhteenveto julkaistiin Viherympäristö 4/2010-lehdessä.

Koonnut Hanna Tajakka

Tutkimustietojen perässä olevat kirjainlyhenteet ilmoittavat tutkimuksesta vastanneen tahon nimen. Lyhenteiden selitykset:

AALTO/YTK = Aalto-yliopisto/ Teknillinen korkeakoulu/ Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus

HY/BYL = Helsingin yliopisto/ Bio- ja ympäristötieteiden laitos

HY/MEL = Helsingin yliopisto/ Metsätieteiden laitos

HY/MAAL = Helsingin yliopisto/ Maataloustieteiden laitos

LAMK/MS = Lahden ammattikorkeakoulu/ Ympäristöteknologia/ Miljöösuunnittelu

MTT/BEL = Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus/ Biotekniikka- ja elintarviketutkimusyksikkö

MTT/KTL = Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus/ Kasvintuotannon tutkimusyksikkö

METLA = Metsäntutkimuslaitos/ Vantaan toimintayksikkö

OAMK/MS = Oulun seudun ammattikorkeakoulu/ Luonnonvara-alan yksikkö/ Maisemasuunnittelu

OY/KT = Oulun yliopisto/ Kasvitieteellinen puutarha

TY/PL = Tampereen yliopisto/ Psykologian laitos

TTY = Tampereen teknillinen yliopisto/ Maa- ja pohjarakenteet

TY/KML = Turun yliopisto/ Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos/ Maisemantutkimus

TUTKIMUKSET

Kasvillisuus

- ARVOGEENI, Arvo ja laatu geenivarojen säilytysketjussa https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/tutkimus/hankehaku/Hankkeentiedot?p_kielikoodi=FI&p_hanke_seqno=294085&p_kysely_seqno=27104. MTT/BEL

- GEHO, Kasvigeenivarakokoelmien hoito ja ylläpito. MTT/BEL

- Haitalliset vieraskasvit. HY/MAAL

- Havupuiden erikoismuotojen lisääminen. HY/MAAL

- Julkisten alueiden perennakasvustojen perustamis- ja hoitotekniikat sekä kestävien perennojen valinta https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/tutkimus/hankehaku/Hankkeentiedot?p_kielikoodi=FI&p_hanke_seqno=35897&p_kysely_seqno=27087. MTT/KTL

- KASVI-GEENIT, Suomen kansallisen kasvigeenivaraohjelman toimeenpano  https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/tutkimus/hankehaku/Hankkeentiedot?p_kielikoodi=FI&p_hanke_seqno=5601&p_kysely_seqno=27102. MTT/BEL

- Katu puiden kasvuympäristönä -tutkimushanke http://www.mm.helsinki.fi/koekatu/index.htm HY/MEL

- Koristeomenapuiden ja syreenien DNA-tunnistus. HY/MAAL

- KRYOGEENI, Kasvigeenivarojen kryosäilytys  https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/tutkimus/hankehaku/Hankkeentiedot?p_kielikoodi=FI&p_hanke_seqno=290446&p_kysely_seqno=27091. MTT/KTL

- KÄYTTÖ-GEENI, Taimituotannon kilpailukyvyn parantaminen kotimaisia geenivaroja käyttäen https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/tutkimus/hankehaku/Hankkeentiedot?p_kielikoodi=FI&p_hanke_seqno=337441&p_kysely_seqno=27094. MTT/KTL

- New Plants for Northern Periphery Market-hanke http://www.northernperiphery.eu/en/projects/show/&tid=36 JA http://www.northernplants.net. OY/KT ja MTT/KTL

 - Suomessa viljelty koristeomenalajikkeisto. HY/MAAL

- Uusien taksonien kotiuttaminen. HY/MAAL

- VARMA, Varmennetun taimituotannon verkkopalvelu. MTT/KTL

- YDIN, Varmennettu lisäys- ja taimiaineisto  https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/tutkimus/hankehaku/Hankkeentiedot?p_kielikoodi=FI&p_hanke_seqno=162967&p_kysely_seqno=27092. MTT/KTL

- What was behind the bark? : An assessment of decay among urban Tilia, Betula and Acer trees felled as hazardous in the Helsinki City area  http://www.metla.fi/dissertationes/df81.htm. METLA

Kasvinsuojelu

- Biologinen vesakontorjunta tehoaa pihlajaan ja haapaan  http://www.metla.fi/uutiskirje/tuk/2010-1/uutinen-2.html. METLA

Kasvualustat ja katteet

- BIOKAS, Kasvualustaperäiset ongelmat ja kasvualustojen optimointi kotimaisessa taimituotantoketjussa  https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/tutkimus/hankehaku/Hankkeentiedot?p_kielikoodi=FI&p_hanke_seqno=36905&p_kysely_seqno=27086. MTT/KTL

- Kompostitutkimus ja terra preta. TTY

- Nurmikoiden kasvualustan ominaisuudet. TTY

- Pohjoinen maaperä viher- ja ympäristörakentamisessa. TTY

- Rhizocompost, Mikrobiologisesti parannetun kompostin käyttö kasvien bioottisen ja abioottisen stressin torjunnassa   https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/tutkimus/hankehaku/Hankkeentiedot?p_kielikoodi=FI&p_hanke_seqno=253649&p_kysely_seqno=27099. MTT/KTL

Kaupunki- ja yhdyskuntasuunnittelu

- Greendecision - Integrating ecological and social information in urban planning  http://www.helsinki.fi/urbanecologyresearch/research/greendecision.htm. HY/BYL

- MaaVisu-hanke, Maankäytön visualisointi osana matkailun kehittämistä  http://www.metla.fi/uutiskirje/hyv/2009-04/uutinen-5.html. MTT/KTL ja METLA

- Porilainen lähiömaisema -hanke  http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/satakunta/tutkimus_ja_jatko-opiskelu/projektit/lahiomaisema.html. TY/KML

- VACCIA, Vulnerability Assessment of ecosystem services for Climate Change Impacts and Adaptation - Action 6: Assessment of climate change and land use impacts in urban environments  http://www.helsinki.fi/urbanecologyresearch/research/vaccia.htm. HY/BYL

Maisema- ja vihersuunnittelu

- Greenenhance - Enhancing urban biodiversity: habitat planning and strategic management of urban green areas  http://www.helsinki.fi/urbanecologyresearch/greenhance/index.htm. HY/BYL

- Kulttuurimaiseman muutokset : Länsi-Hollolan valtakunnallisesti arvokas maisema-alue  https://publications.theseus.fi/browse-subject-items?subject=maisemahistoria. LAMK/MS

- Vihreä lähiö – Asukaslähtöiset lähiön viherympäristön parantamisen toimintamallit -tutkimushanke  http://ara.invianet.com/download.asp?contentid=23429&lan=fi. OAMK/MS

- Urban Nature, the Aesthetic, Recreational and Ecological Aspects of Urban Greenspace Biodiversity http://www.helsinki.fi/urbanecologyresearch/research/urbannature.htm. HY/BYL

Puutarhataide- ja -historia

- 1920- ja 1960-luvun koristekasvit. HY/MAAL

- Devepark  http://www.devepark.utu.fi/index_fin.php?lang=fin. TY/KML

Puutarhaterapia ja ympäristöpsykologia

- Activity spaces and urban adolescent substance use and emotional health  http://www.sciencedirect.com/science?_ob=ArticleURL&_udi=B6WH0-4TN8BVK-2&_user=10&_coverDate=08%2F31%2F2009&_rdoc=1&_fmt=high&_orig=search&_sort=d&_docanchor=&view=c&_acct=C000050221&_version=1&_urlVersion=0&_userid=10&md5=e9f60958f56e8405a6354a8385dc1506. TY/PL

- Effectiveness of Favorite-Place Prescriptions: A Field Experiment  http://www.ajpm-online.net/article/S0749-3797(09)00088-9/abstract. TY/PL

- Favorite green, waterside and urban environments, restorative experiences and perceived health in Finland  http://heapro.oxfordjournals.org/cgi/content/abstract/25/2/200. TY/PL

- Kaupungin viheralueet ja ihmisten hyvinvointi-hanke  http://www.favoriteplace.info/. TY/PL

- Metsät ja hyvä elämä- tutkimushanke  http://www.mmsaatio.fi/www/fi/rahoituksen_tuloksia/metsat_ja_hyvaelama.php. HY/BYL

- Terveyttä metsästä -hanke  http://www.metla.fi/hanke/7344/teema-uusi.htm. TY/PL

- Viherympäristön hyvinvointivaikutukset. HY/MAAL

- Voimametsä http://www.ikaalistenkylpyla.fi/voimametsa. TY/PL

Taajamametsät

- Asukastutkimus linjasi Puijon hoito- ja käyttösuunnitelmaa  http://www.metla.fi/uutiskirje/tuk/2010-1/uutinen-4.html. METLA

- Kaupunkimetsien merkitykset asukkaille. HY/MEL

- Kuluneet ja saastuneet metsämaat kuntoon varpuistutuksilla  http://www.metla.fi/uutiskirje/tuk/2010-1/uutinen-3.html. METLA

Viherrakentaminen

- Leikkikenttien turvahiekkojen iskunvaimennusominaisuudet. TTY


 


Viheralan valmistuneita ja käynnissä olevia tutkimus- ja julkaisuhankkeita (2007-2010)
02.08.10 Viherympäristö

» Lue lisää

Viheralan julkaisut
17.08.10 Viherympäristö

» Lue lisää

Viheralan julkaisut jatkoa
23.08.10 Viherympäristö

» Lue lisää

Avant 500 -sarja täydentyi nestekaasumoottorilla
21.06.10 Viherympäristö

» Lue lisää

Uusia arvonimiä
17.06.10 Viherympäristö

» Lue lisää

Perennapäivä Piikkiössä 23.6.2010
31.05.10 Viherympäristö

» Lue lisää

Muistojemme tulevaisuus -hautakivinäyttely Helsingin vanhassa Kirkkopuistossa 7.–12.6.2010
31.05.10 Viherympäristö

» Lue lisää

© Viherympäristö 2007 | Puutarhaliitto ry ja Viherympäristöliitto ry.