Vuoden kivenpyörittäjä 2010 Lemminkäinen Betonituote Oy julkaisi torstaina 20.5 vuoden 2010 Kivenpyörittäjän. Kivenpyörittäjäksi valittiin Seppo Närhi Vantaalta. Kivenpyörittäjäksi valitaan vuosittain ympäristörakentamisen ammattilaisten joukosta
henkilö, joka on edistänyt ympäristörakentamista Suomessa. Nyt valittu kivenpyörittäjä on viher- ja
ympäristörakentamisen tunnettu vaikuttaja. Hän on edistänyt alaa monipuolisesti kehittämällä viheralan yhteisiä pelisääntöjä ja rakentamalla yhteistyötä eri järjestöjen ja yritysten välillä. Kivenpyörittäjä valittiin nyt kymmenennen kerran.
Seppo Närhi valmistui hortonomiksi Lepaalta vuonna 1982. Hän toimii päätoimittajana Viherympäristö-lehdessä, jonka sisällöstä ja taloudesta on vastannut sen perustamisesta, vuodesta 1993 alkaen.
Vuoden Kivenpyörittäjä sai muistoksi luonnonkivikuution.
Ympäristö- ja viherrakentamista ammattimaisesti harjoittavien yritysten muodostama valtakunnallinen jäsenjärjestö, Viheraluerakentajat ry valitsi Seppo Närhin toiminnanjohtajakseen vuonna 2003. Yhdistyksestä on tullut tämän jälkeen alan merkittävä toimija. Sen jäsenmäärä on kasvanut 45:stä nykyiseen 130 yritykseen. Viheraluerakentajat ry on Närhin johdolla kehittänyt alan yhteisiä pelisääntöjä, järjestänyt sisäistä koulutusta ja opintomatkoja sekä tiedottanut alan kehityksestä, trendeistä ja myös alaa koskevan lainsäädännön muutoksista niin jäsenistölle kuin sidosryhmille.
Närhi on ollut käynnistämässä useita alan hankkeita. Hän on ollut perustamassa viher- ja ympäristörakentamisen näyttelypuistoa, Espoon Marketanpuistoa, jonka projektivastuu hänellä oli hankkeen käynnistymisestä vuonna 1997 vuoteen 2008 asti. Hänellä oli alkuvuosina puiston konseptin rakentamisen ja tapahtumien vetovastuu.
Puiston tapahtumista mainittakoon puutarhamarkkinapäivä-tapahtumat sekä Viherympäristö-näyttely, joka muuttui myöhemmin ViherTek-näyttelyksi. Puistosta on tullut suosittu excursiokohde, jonne saapuu kävijöitä ympäri maailmaa.
Närhi on suunnitellut ja toteuttanut monia erilaisia kursseja ja luentopäiviä sekä monia koti- ja ulkomaan opintomatkoja viheralan suunnittelijoille, rakentajille ja muille vaikuttajille. Hän on kirjoittanut myös lukuisiaartikkeleita sidosryhmien lehtiin.
Muista ansioista mainittakoon Vihervuosi 1995 projektivastuu, mukanaolo KevätPuutarha-näyttelyn
yleiskoristelualueen ratkaisussa, Vihertaitaja-kilpailun järjestämisessä, alan yhteisen esiintymisen kehittäminen asuntomessuilla pihojen osalta sekä Viheraluerakentajat ry:n Puutarhaunelma.fi infosivuston kehittäminen.
Seppo Närhi asuu Vantaalla vaimonsa Paula Ritanen-Närhin ja kahden poikansa kanssa. Hän moniin harrastuksiinsa kuuluu mm. rullaluistelua, sulkapalloa, puutarhan hoitoa ja sauvakävelyä.
Aiemmin vuoden Kivenpyörittäjäksi valitut henkilöt:
2001 Reijo Järvinen, insinööri, HKR
2002 Arja Sippola, arkkitehti, Suunnittelukeskus Oy (nyk. FCG Planeko Oy)
2004 Mikko Heikkilä, arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Mikko Heikkilä Oy
2005 Juha Ryösä, arkkitehti, KSOY Arkkitehtuuria
2006 Juha-Erkki Hirvonen, rakennusinsinööri, Rakennustaito Hirvonen Oy
2007 Rauno Hänninen, kaupunginpuutarhuri, Keravan kaupunki
2008 Pentti Peurasuo, maisema-arkkitehti, HKR
2009 Yrjö Rossi, arkkitehti, Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka Oy
2010 Seppo Närhi, hortonomi, päätoimittaja, Viherympäristö-lehti, toiminnanjohtaja, Viheraluerakentajat ry
Stiga Primo – vuoden ajoleikkuriuutuus
25.02.08 Viherympäristö
Stiga otti mallia autoteollisuudesta suunnitellessaan seuraavan sukupolven ajoleikkuria. "Käytämme nimeä Primo, koska kyseessä on markkinoiden ensimmäinen kyseisen tyyppinen ajoleikkuri. Materiaalivalinnat ja muotoilu, mukavuus ja ketteryys, pito ja teho – suunnittelun peruslähtökohdat samat kuin modernissa autossa. Päämääränämme oli luoda ajoleikkuri, jolla on helppo leikata myös puskien ja puiden välistä, mistä syystä Primo vetää samoilla pyörillä kuin millä sitä ohjataan."
Toimintaohjelma on ministeriöiden yhteinen ponnistus. Keskeiset ministeriöt ovat listanneet ja aikatauluttaneet ohjelmaan yli sata toimenpidettä, joilla ne pyrkivät omalla toimialallaan luonnon monimuotoisuuden suojeluun.
Tuuligeneraattori SkyStream on amerikkainen malli ja sen tuottamaa energiaa hyödynnetään Gardenian omassa käytössä. SkyStream tuottaa 1,8 kW nimellistehollaan hyvään paikkaan asennettuna noin 6 000 kWh vuodessa, mikä vastaa omakotitalon sähkönkulutusta ilman lämmitystä.
Ammattitaito- maajoukkueelle kahdeksan mitalia WorldSkills-kilpailussa
05.12.07 Viherympäristö
Kultaa Suomelle toivat ravintolapalvelulajin Miia Sironen ja automaalauslajin Taneli Sarajärvi. Pronssille ylsivät autokorinkorjaaja Lauri Mertala, robotiikan pari Aki Lempinen ja Lari Ernsten, hiusmuotoilija Jaana Hellstén, kultaseppä Ville Tuovinen, tietokone ja verkot -kilpailija Olli Janatuinen sekä konepajatekniikan joukkue Janne, Jani ja Jouni Ahola.
Kilpailujen yhteiset avajaiset järjestetään keskiviikkona 14.11. Suomen lippua avajaisissa kantaa automaatioasennuksen kilpailija Antton Stigell. Varsinaiset kilpailut alkavat seuraavana päivänä. TeamFinland koostuu 49 kilpailijasta, joista neljä on Abilympics-kilpailijoita. WorldSkills-kilpailujen kilpailutehtävät kestävät neljä päivää, Abilympics-lajit kilpaillaan läpi kolmessa päivässä. Suomeen joukkue palaa 22.11.