Vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki levittäytyy Turun katukuvaan taideteoksina, kävelyreitteinä, katufestivaaleina ja ennen kaikkea uusina tapoina kokea kaupunki. Kulttuuripääkaupunkivuosi myös kaunistaa kaupungin pientareet, pellot ja puistot monin eri tavoin.
2011-ohjelmaan kuuluvat kaksi puutarhahanketta on julkistettu perjantaina 9.4.2010 Turun Messukeskuksessa pidettävillä Puutarhan kevät -messuilla. Julkistetut hankkeet ovat Turku 2011 Pihakilpailu ja Olet kaunis!
Samalla on kastettu kulttuuripääkaupungin nimikkokukka, jonka on käynyt valitsemassa Hollannista puutarhaneuvos Arno Kasvi. Vuoden 2011 kukka on oranssi tulppaani, joka on saanut nimekseen Tulipa Aboa Turku. Tulppaanin toivotaan leviävän turkulaisille pihoille, ja sen käyttöä arvioidaan erityisesti Turku 2011 Pihakilpailussa. Tulppaani on myynnissä turkulaisissa puutarhaliikkeissä loppukesästä 2010 alkaen.
Turku 2011 Pihakilpailu on suurin Turussa koskaan järjestetty pihakilpailu. Omakotiyhdistysten ja kaupunginosaseurojen asettamat alueraadit antavat pihojen kunnostuksen ohjausta ja valitsevat kilpailuehdokkaiksi oman alueensa parhaat pihat eri sarjoissa yksityisistä ja julkisista pihoista. Kesällä 2011 järjestetään nettiäänestys kauneimmista julkisista ja yrityspihoista, ja kilpailu huipentuu syksyllä suureen palkintojuhlaan.
-Kilpailun tavoitteena on nostaa turkulaisten pihojen ilme juhlavuoden arvoiselle tasolle. Upeat pihat ovat koko kaupungin ylpeys ja ilo, painottaa Turku 2011 Pihakilpailun palkintolautakunnan puheenjohtaja Raimo Narjus.
Pihakilpailun järjestävät Turkuseura, Turun Pientalojen keskusjärjestö, Turun kaupunki, Turun Yrittäjät ja Varsinais-Suomen kiinteistöyhdistys.
Tulipa Aboa Turku –tulppaanin lisäksi Turun nurmikoilla kukkivat keväällä 2011 valkoiset krookukset, jotka muodostavat erilaisia myönteisiä kukkatekstejä Olet Kaunis! -hankkeessa. Kukista muodostuu lauseita kuten Olet Kaunis, Ajattelen sinua tai Pussataan. Teosten suunnittelijat ovat Hyvinkäällä asuvat ympäristötaiteilijat Eeva Kaisa Berry ja Timo Berry. Suunnittelutoimisto BOTHsta. Berryt ovat aiemmin toteuttaneet vastaavia paikkaan sidottuja teoksia esimerkiksi Turun olohuonetapahtumassa, Heinolan Amerikka-näyttelyssä ja Helsingin Valon Voimat -festivaalilla. Pysyviä teoksia Berryillä on tekeillä mm. Herbaario-julkisivuteos ja Hiljentymisen pihan taiteellinen kokonaisuus Helsingin Arabianrantaan.
-Haluamme kulttuuripääkaupunkiteoksessamme yllättää ja ilahduttaa ihmisiä, mutta myös viedä taidetta paikkoihin, joissa sitä ei yleensä nähdä, sanoo ympäristötaiteilija Eeva Kaisa Berry.
Krookusten istutus alkaa syksyllä 2010 suurilla yleisötapahtumilla ja krookukset kukkivat Turussa keväällä 2011 lumien sulaessa. Istutuspaikkoja etsitään ja tutkitaan parhaillaan. Kukkasipulit hankeeseen toimittaa Huiskulan puutarha.
- Kulttuuripääkaupunki antaa ihmisille mahdollisuuden osallistua oman kaupunkinsa kehittämiseen, samoin kuin puutarhanhoito oman puutarhan. Osallistumisesta ja tekemisestä tulee hyvä olo, ja mikä parasta, nyt istutetut siemenet, sipulit ja innostus näkyvät Turussa vielä vuosien päästä, sanoo ohjelmajohtaja Suvi Innilä kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa valmistelevasta Turku 2011 -säätiöstä.
LUONNON MONIMUOTOISUUDEN SUOJELEMINEN
05.12.07 Viherympäristö
Toimintaohjelma on ministeriöiden yhteinen ponnistus. Keskeiset ministeriöt ovat listanneet ja aikatauluttaneet ohjelmaan yli sata toimenpidettä, joilla ne pyrkivät omalla toimialallaan luonnon monimuotoisuuden suojeluun.
Tuuligeneraattori SkyStream on amerikkainen malli ja sen tuottamaa energiaa hyödynnetään Gardenian omassa käytössä. SkyStream tuottaa 1,8 kW nimellistehollaan hyvään paikkaan asennettuna noin 6 000 kWh vuodessa, mikä vastaa omakotitalon sähkönkulutusta ilman lämmitystä.
Ammattitaito- maajoukkueelle kahdeksan mitalia WorldSkills-kilpailussa
05.12.07 Viherympäristö
Kultaa Suomelle toivat ravintolapalvelulajin Miia Sironen ja automaalauslajin Taneli Sarajärvi. Pronssille ylsivät autokorinkorjaaja Lauri Mertala, robotiikan pari Aki Lempinen ja Lari Ernsten, hiusmuotoilija Jaana Hellstén, kultaseppä Ville Tuovinen, tietokone ja verkot -kilpailija Olli Janatuinen sekä konepajatekniikan joukkue Janne, Jani ja Jouni Ahola.
Kilpailujen yhteiset avajaiset järjestetään keskiviikkona 14.11. Suomen lippua avajaisissa kantaa automaatioasennuksen kilpailija Antton Stigell. Varsinaiset kilpailut alkavat seuraavana päivänä. TeamFinland koostuu 49 kilpailijasta, joista neljä on Abilympics-kilpailijoita. WorldSkills-kilpailujen kilpailutehtävät kestävät neljä päivää, Abilympics-lajit kilpaillaan läpi kolmessa päivässä. Suomeen joukkue palaa 22.11.