Tulppaanien lumo – The Victoria Collection, historiallisten tulppaanien & narsissien näyttely 20.-28.3.2010.
Jälleen on aika sipulikukkien loistolle Helsingissä! Tällä kertaa harvinaiset kukkamaailman helmet ovat esillä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Helsingin yliopiston luomat puitteet ovat mahdollistaneet vieläkin laajemman näyttelyn ja viljelyssä on lähes 80 eri sipulikukkaa. Historiallisten narsissien ja tulppaanien lisäksi kevätkukkivat helmihyasintit, krookukset ja lumikellot ihastuttavat kevään ensimmäisinä viestintuojina!
1600-luvulla puutarhurit keksivät kuinka sipuleita voi houkutella kukkimaan ennenaikaisesti. Kukkasipulien hyötääminen olikin tärkeä tehtävä arvostetulle pääpuutarhurille ja talvikätköistä saattoi löytyä jopa tuhansia sipuleita. 1800-luvun loppupuolella narsissibuumi oli huipussaan, mutta vain kartanoissa ja hienoimmissa salongeissa pääsi ihailemaan näitä aikaisin kukkivia ihmelapsia.
Nyt haluamme jatkaa Kaisaniemen viktoriaanisessa kasvihuoneessa tätä perinnettä ja antaa toivoa keväästä pitkän ja lumisen talven jälkeen.
Tule ja löydä puutarhamestarin salainen sipulikokoelma 20.-28.3.2010. Tervetuloa!
Näyttelyn tuottaa villi niitty. Yhteistyössä mukana Hortus Bulborum, Josephine Dekker & Hein Meeuwissen.
LUONNON MONIMUOTOISUUDEN SUOJELEMINEN
05.12.07 Viherympäristö
Toimintaohjelma on ministeriöiden yhteinen ponnistus. Keskeiset ministeriöt ovat listanneet ja aikatauluttaneet ohjelmaan yli sata toimenpidettä, joilla ne pyrkivät omalla toimialallaan luonnon monimuotoisuuden suojeluun.
Tuuligeneraattori SkyStream on amerikkainen malli ja sen tuottamaa energiaa hyödynnetään Gardenian omassa käytössä. SkyStream tuottaa 1,8 kW nimellistehollaan hyvään paikkaan asennettuna noin 6 000 kWh vuodessa, mikä vastaa omakotitalon sähkönkulutusta ilman lämmitystä.
Ammattitaito- maajoukkueelle kahdeksan mitalia WorldSkills-kilpailussa
05.12.07 Viherympäristö
Kultaa Suomelle toivat ravintolapalvelulajin Miia Sironen ja automaalauslajin Taneli Sarajärvi. Pronssille ylsivät autokorinkorjaaja Lauri Mertala, robotiikan pari Aki Lempinen ja Lari Ernsten, hiusmuotoilija Jaana Hellstén, kultaseppä Ville Tuovinen, tietokone ja verkot -kilpailija Olli Janatuinen sekä konepajatekniikan joukkue Janne, Jani ja Jouni Ahola.
Kilpailujen yhteiset avajaiset järjestetään keskiviikkona 14.11. Suomen lippua avajaisissa kantaa automaatioasennuksen kilpailija Antton Stigell. Varsinaiset kilpailut alkavat seuraavana päivänä. TeamFinland koostuu 49 kilpailijasta, joista neljä on Abilympics-kilpailijoita. WorldSkills-kilpailujen kilpailutehtävät kestävät neljä päivää, Abilympics-lajit kilpaillaan läpi kolmessa päivässä. Suomeen joukkue palaa 22.11.