SYKEn toiminta on organisoitu vuoden alusta seitsemään keskukseen. Keskusten toiminta-alueina ovat vesikysymykset, meri, luontoympäristö, kulutus ja tuotanto, ympäristöpolitiikka, laboratoriot sekä tietokeskustoiminta. Keskusten päätehtäviin kuuluvat tutkimus- ja kehittämistyö sekä erilaisten palveluiden tuottaminen.
SYKEn tukitoiminnoista vastaavat hallinto-osasto, viestintä sekä pääjohtaja Lea Kauppia avustava esikunta ja johdon tuki.
Organisaation muutoksella vahvistetaan ja selkeytetään SYKEn strategista toimintaa sekä tiivistetään asiantuntija- ja tutkimusyhteistyötä. Uudistuksen avulla parannetaan myös kykyä vastata joustavasti ja ennakoivasti keskeisiin yhteiskunnallisiin tietotarpeisiin.
Vesikeskus?Vesikeskuksen johtajaksi on nimitetty professori Seppo Rekolainen. Vesikeskus tukee vesiensuojelua ja vesivarojen hallintaa ja sille kuuluvat myös globaalit vesikysymykset. Monitieteisen tutkimustyön lisäksi vesikeskus kokoaa tietoa ja kehittää arviointityökaluja ja kestäviä ratkaisuja vesihuoltoon ja vesirakentamiseen, hajakuormituksen vesiensuojeluun ja vesivarojen käyttöön. Vesikeskus myös seuraa ja arvioi vesivarojen vaihtelua, pinta- ja pohjavesien tilaa sekä biologisia muuttujia. Tutkimustyössä korostuu vesien tilan muutosten kokonaisvaltainen hallinta.
Vesikeskuksessa on neljä yksikköä: vesienhoito, vesivarat, sisävedet ja mallit.
Merikeskus?Merikeskuksen johtajana toimii professori Mari Walls. Merikeskus vastaa Itämerta koskevasta tutkimuksesta ja pitkäaikaisseurannoista, ympäristövahinkojen torjunnasta sekä Suomen ympäristökeskuksen merentutkimuksen ja merellisten asiantuntijapalveluiden yleisestä koordinoinnista. Tutkimukseen ja meren tilan seurantaan käytetään SYKEn tutkimusaluksia Arandaa ja Muikkua.
Merentutkimus tuottaa tietoa ja uusia ratkaisuja erityisesti Itämeren suojelua ja kestävää käyttöä palvelevan päätöksenteon tueksi. Merentutkimuksessa SYKE kytkee yhteen laajaa merentutkimuksen, valuma-alue-, ilmastonmuutos- ja sosio-ekonomisen tutkimuksen osaamista. Monitieteellisissä tutkimuksissa yhdistyvät merestä tehtävät havainnot, kokeelliset tutkimukset, numeeristen mallien käyttö ja kehittäminen, ennakointi sekä yhteiskunta- ja taloustieteelliset tarkastelut.
Merikeskuksessa on kolme yksikköä: meren tila, mallit ja innovaatiot sekä merien aluesuunnittelu.
Luontoympäristökeskus?Luontoympäristökeskuksen johtajaksi on nimitetty professori Heikki Toivonen. Keskukselle kuuluvat luontoympäristön, maankäytön ja luonnonsuojelun muodostama kokonaisuus. Se edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä mm. arvioimalla eliölajien ja luontotyyppien uhanalaisuutta ja tutkimalla luontotyyppien hoito- ja kunnostamismenetelmiä. Lisäksi luontokeskus tutkii ekosysteemipalvelujen merkitystä ja niiden ja luonnon monimuotoisuuden vuorovaikutuksia. Keskus etsii ratkaisuja vieraslajikysymyksiin ja hoitaa geneettisesti muunnettujen organismien ympäristövaikutusten arviointia sekä uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevia lupia.
Luontoympäristökeskuksessa on kaksi yksikköä: biodiversiteetti ja ekosysteemimuutokset.
Kulutuksen ja tuotannon keskus?Professori Jyri Seppälä on nimitetty johtajaksi kulutuksen ja tuotannon keskukseen. Se edistää kestävää materiaali- ja energiataloutta sekä haitallisten päästöjen hallintaa mm. arvioimalla tuotteiden ja palveluiden elinkaaren vaikutuksia ja kehittämällä työvälineitä ekologiseen tuotesuunnitteluun. Asiantuntija- ja tutkimustyön keskeisiä kysymyksiä ovat myös jätteiden synnyn ehkäisy, jätehuolto, jätevedet ja pilaantuneet maat, haitallisten aineiden riskit ja teollisuuden päästöt.
Kulutuksen ja tuotannon keskuksessa on kolme yksikköä: ympäristötehokkuus, jäteasiat ja haitalliset aineet.
Ympäristöpolitiikkakeskus?Keskuksen johtajaksi on nimitetty PhD Eeva Furman. Ympäristöpolitiikkakeskuksen vastuualueeseen kuuluvat kestävän luonnonvara- ja ympäristöpolitiikan ohjauskeinot, rakenteet sekä vuorovaikutteinen suunnittelu ja osallistavan päätöksenteon mekanismit.
Ympäristöpolitiikkakeskuksessa SYKE arvioi ympäristöpolitiikan toimivuutta ja tukee sen kehittämistä ja toimeenpanoa. Se tunnistaa uusia ongelmia, jotka edellyttävät yhteiskunnallista hallintaa ja vertailee vaihtoehtoisia ratkaisuja.
Ympäristöpolitiikkakeskuksessa on kaksi yksikköä: politiikka-analyysit ja rakennettu ympäristö.
Laboratoriot?FT Marja Luotola on valittu laboratoriotoiminnan johtajaksi. Laboratorioiden tehtävänä on analyysipalvelujen tuottaminen ympäristönäytteistä ja siihen liittyvä asiantuntijatoiminta. Laboratoriot sijaitsevat Helsingin Hakuninmaalla, Joensuussa ja Oulussa.
Hakuninmaan laboratorio vastaa Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) vertailulaboratoriotoiminnasta, mihin kuuluu mm. vertailumittausten järjestäminen, menetelmien kehittäminen ja standardisointi, muiden ympäristölaboratorioiden asiantuntijoiden koulutus sekä asiantuntija-apu viranomaisille. Laboratorio on myös FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T003 sekä akkreditoitu vertailumittausjärjestäjä PT01.
Laboratorioissa on kolme yksikköä: vertailulaboratorio, ympäristömittaus- ja testauslaboratorio sekä tutkimus- ja innovaatiolaboratorio.
Tietokeskus?FM Kristiina Soini toimii edelleen tietohallintojohtajana. Tietokeskus vastaa tietojärjestelmistä, perustietotekniikasta, tietotekniikkakoulutuksesta, paikkatieto- ja kaukokartoitustehtävistä, tietopalvelusta ja siihen sisältyvästä kirjastosta sekä muista keskitetysti hoidettavista tietohallintotehtävistä.
Tietokeskuksessa on kolme yksikköä: ICT-palvelut, geoinformatiikka sekä kirjasto ja tietopalvelu.
Ilmastonmuutoksen strateginen ohjelma?Ilmastonmuutokseen liittyvää tutkimusta koordinoidaan ilmastonmuutoksen strategisessa ohjelmassa, jota vetää professori Mikael Hildén. Ohjelma kokoaa SYKEn osaamisen ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyvissä kysymyksissä, ennakoi tulevia tietotarpeita ja tuottaa yhdessä SYKEn toimintayksiköiden kanssa päätöksenteon tueksi tietoa ajankohtaisista ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista.
Muun keskeisen tutkimuksen koordinoimiseksi perustetaan erillisiä tutkimusohjelmia kevään 2010 aikana.
SYKEn tukipalvelut?SYKEn tukitoiminnoista vastaavat hallinto-osasto, viestintä sekä pääjohtajaa avustava esikunta ja johdon tuki. Johdon tuen tehtävänä on SYKEn yleisestä tutkimustoiminnan, seurannan ja viranomaistoiminnan, palveluprosessien sekä sidosryhmätoiminnan kehittämisestä.
Johdon tukena toimivat tutkimusjohtaja professori Juha Kämäri, kehitysjohtaja MMM Esa Nikunen, palvelujohtaja DI Harri Juvonen ja yksikönjohtaja DI Ismo Tiainen. Hallintojohtajana toimii VTM Pasi Henriksson ja viestintäjohtajana FK Kirsi Norros.
Kemikaaliyksikkö?Kemikaaliyksikkö on pääjohtajan alaisuudessa toimiva erityisyksikkö, jonka toiminta liitetään vuoden 2011 alusta lukien osaksi perustettavaa turvallisuus- ja kemikaalivirastoa (TUKES). Kemikaaliyksikön päällikkönä jatkaa FM Kaija Kallio-Mannila.
SYKE on ympäristöalan tutkimus- ja kehittämiskeskus?Suomen ympäristökeskus SYKE perustettiin vuonna 1995 ympäristöalan tutkimus- ja kehittämiskeskukseksi. Se tarjoaa monitieteistä ympäristötutkimusta, monipuolisia palveluja ja tietoa ja yhteistyötä ympäristön hyväksi. SYKE on osa valtion ympäristöhallintoa ja toimii ympäristöministeriön alaisuudessa. Vesivaroihin liittyviä tehtäviä SYKE hoitaa maa- ja metsätalousministeriön tulosohjauksessa.
SYKEllä on alueelliset toimipaikat Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa.
LUONNON MONIMUOTOISUUDEN SUOJELEMINEN
05.12.07 Viherympäristö
Toimintaohjelma on ministeriöiden yhteinen ponnistus. Keskeiset ministeriöt ovat listanneet ja aikatauluttaneet ohjelmaan yli sata toimenpidettä, joilla ne pyrkivät omalla toimialallaan luonnon monimuotoisuuden suojeluun.
Tuuligeneraattori SkyStream on amerikkainen malli ja sen tuottamaa energiaa hyödynnetään Gardenian omassa käytössä. SkyStream tuottaa 1,8 kW nimellistehollaan hyvään paikkaan asennettuna noin 6 000 kWh vuodessa, mikä vastaa omakotitalon sähkönkulutusta ilman lämmitystä.
Ammattitaito- maajoukkueelle kahdeksan mitalia WorldSkills-kilpailussa
05.12.07 Viherympäristö
Kultaa Suomelle toivat ravintolapalvelulajin Miia Sironen ja automaalauslajin Taneli Sarajärvi. Pronssille ylsivät autokorinkorjaaja Lauri Mertala, robotiikan pari Aki Lempinen ja Lari Ernsten, hiusmuotoilija Jaana Hellstén, kultaseppä Ville Tuovinen, tietokone ja verkot -kilpailija Olli Janatuinen sekä konepajatekniikan joukkue Janne, Jani ja Jouni Ahola.
Kilpailujen yhteiset avajaiset järjestetään keskiviikkona 14.11. Suomen lippua avajaisissa kantaa automaatioasennuksen kilpailija Antton Stigell. Varsinaiset kilpailut alkavat seuraavana päivänä. TeamFinland koostuu 49 kilpailijasta, joista neljä on Abilympics-kilpailijoita. WorldSkills-kilpailujen kilpailutehtävät kestävät neljä päivää, Abilympics-lajit kilpaillaan läpi kolmessa päivässä. Suomeen joukkue palaa 22.11.