Tänään on: 08.09.2010
Etusivu Viherympäristö Vihreä kirja Julkaisutiedot Markkinapaikka Palaute Linkit Kysy ensin meiltä
» Pääkirjoitus  » Tuore lehti  » Kellastuneet lehdet  » Uutiset  » Ehdota jutun juurta 







 
11.02.10 Viherympäristö
EU-hankkeessa etsitään uutuuksia koristekasvien pohjoisille markkinoille
Takaisin

EU:n Pohjoisen periferian ohjelma rahoittaa kolmivuotista hanketta, jota Pohjois-Suomi toteuttaa yhteistyössä Pohjois-Ruotsin, Skotlannin ja Islannin kanssa. Suomessa hanketta vetävät MTT ja Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha.

 

Päätavoitteita on kolme:

 

Pohjoisten taimimarkkinoiden talvenkestävien koristekasvien valikoima laajentuu. Kestävien kasvien käyttö pohjoisten alueiden viherrakentamisessa (esim. matkailukeskuksissa) lisääntyy. Paikallisen tuotannon lisääntyessä viheralan hiilijalanjälki pienenee.

 

Samoin toimintatapoja:

 

Tutkimuslaitosten kasvikokoelmista valikoidaan kymmenkunta parasta emokasvia lisäykseen ja kasvivaihtoon kumppanimaiden kanssa. Kolmeen pohjoissuomalaiseen kohteeseen, Oulun yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, Arboretum Apukkaan Rovaniemelle sekä Luontokeskus Kellokkaaseen Yllästunturille, perustetaan istutusalueita, joilla kestäviä kasvilajeja esitellään ja lajien menestymistä seurataan.

Taimistoviljelijöiden ja taimikaupan kanssa etsitään yhteistyömuotoja, joilla kasvien saatavuutta parannetaan.

 

Hanke on käynnistynyt kesällä 2009. Helmikuun toisella viikolla Pohjois-Suomen viheralan ammattilaisille lähtee kysely. Se selvittää, millaisia ominaisuuksia pohjoisten alueiden koristekasveilta kaivataan ja millaisista kasveista on vähän tarjontaa mutta paljon kysyntää. Elokuussa hanke järjestää Pohjois-Suomen viherpäivät Kittilän Levillä yhteistyössä mm. Viherympäristöliiton sekä Levin kyläkuvan kehittäminen kilpailueduksi (LKKK) ja Ruralpolis –hankkeiden kanssa. Kaksipäiväisen seminaarin aiheena on viherrakentaminen pohjoisissa matkailukohteissa.

Stiga Primo – vuoden ajoleikkuriuutuus
25.02.08 Viherympäristö

» Lue lisää

LUONNON MONIMUOTOISUUDEN SUOJELEMINEN
05.12.07 Viherympäristö

» Lue lisää

Gardeniaan tuulimylly
05.12.07 Viherympäristö

» Lue lisää

RT Net avattu!
05.12.07 Viherympäristö

» Lue lisää

Ammattitaito- maajoukkueelle kahdeksan mitalia WorldSkills-kilpailussa
05.12.07 Viherympäristö

» Lue lisää

Suomen ammattitaitomaajoukkue kohti Japania
05.12.07 Viherympäristö

» Lue lisää

© Viherympäristö 2007 | Puutarhaliitto ry ja Viherympäristöliitto ry.