Ympäristöhallinnon lähiöohjelmaan 2008–2011 on valittu 11 uutta hanketta. Tällä lähiöohjelman toisella hakukierroksella toivottiin hankeideoita erityisesti täydennysrakentamisen, joukkoliikenteen ja uudenlaisten palvelumallien kehittämiseen lähiöissä.
Valinnassa painotettiin tänä vuonna ajankohtaisuutta, mahdollisuutta soveltaa hankkeissa syntyviä toimintamalleja myös muiden lähiöiden kehittämisessä sekä asukkaiden osallistumisen aktivoimista. Lähiöohjelman johtoryhmä valitsi hankkeet 24 hanke-ehdotuksen joukosta.
Hankkeilla aktivoidaan asukastoimintaa ja etsitään täydennysrakentamisen malleja
Asukkaiden osallistuminen ja asukastoiminnan aktivoiminen on keskiössä monissa hankkeissa. Esimerkiksi Turussa ja Oulussa toteutettavissa viherympäristöhankkeissa tarkastelunäkökulmaksi otetaan asukkaiden osallistuminen oman ympäristönsä suunnitteluun. Myös monikulttuurisella asuinalueella toteutettavassa tutkimushankkeessa etsitään uusia tapoja saada asukkaat mukaan. Muissa valituissa hankkeissa kohteina ovat muun muassa asukastilojen toiminnan kehittäminen sekä lähiöiden täydennysrakentaminen. Lisäksi tutkimuksella ja pilotoinnilla haetaan uusia malleja ikääntyvien asumispalveluiden kehittämiseen lähiöissä. Näitä hankkeita toteutetaan Espoossa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Tampereella, Turussa sekä Oulussa.
Tutkimuksen kohteena asukkaiden kokemukset
Asuinrakennusten perusparannusten vaikutusta asumisen viihtyisyyteen ja terveellisyyteen tarkastellaan kahdessa tutkimushankkeessa. Tutkimuksilla pyritään myös vahvistamaan asukkaiden roolia peruskorjauksen toteutumisen arvioinnissa sekä selvitetään asuinalueen merkitystä asukkaille. Ohjelmaan tällä hakukierroksella valituissa tutkimus- ja selvityshankkeissa ovat mukana muun muassa TKK, YTK, Turun ja Kuopion yliopistot, Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, THL sekä Oulun AMK.
Ohjelmaan hyväksytyt hankkeet voivat hakea lähiöohjelma-avustusta. Ympäristöhallinnossa on lähiöiden kehittämistä varauduttu avustamaan vuosina 2009−2011 kolmella miljoonalla eurolla vuosittain. Avustusta voidaan myöntää esimerkiksi asuinympäristön viihtyisyyden ja laadun kehittämiseen sekä turvallisuuden parantamiseen ja asukkaiden yhteistilojen toteuttamiseen. Lisäksi avustusta voidaan myöntää edellä mainittujen hankkeiden suunnitteluun ja organisointiin. Avustukset julistaa haettavaksi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) alkuvuodesta 2010.
LUONNON MONIMUOTOISUUDEN SUOJELEMINEN
05.12.07 Viherympäristö
Toimintaohjelma on ministeriöiden yhteinen ponnistus. Keskeiset ministeriöt ovat listanneet ja aikatauluttaneet ohjelmaan yli sata toimenpidettä, joilla ne pyrkivät omalla toimialallaan luonnon monimuotoisuuden suojeluun.
Tuuligeneraattori SkyStream on amerikkainen malli ja sen tuottamaa energiaa hyödynnetään Gardenian omassa käytössä. SkyStream tuottaa 1,8 kW nimellistehollaan hyvään paikkaan asennettuna noin 6 000 kWh vuodessa, mikä vastaa omakotitalon sähkönkulutusta ilman lämmitystä.
Ammattitaito- maajoukkueelle kahdeksan mitalia WorldSkills-kilpailussa
05.12.07 Viherympäristö
Kultaa Suomelle toivat ravintolapalvelulajin Miia Sironen ja automaalauslajin Taneli Sarajärvi. Pronssille ylsivät autokorinkorjaaja Lauri Mertala, robotiikan pari Aki Lempinen ja Lari Ernsten, hiusmuotoilija Jaana Hellstén, kultaseppä Ville Tuovinen, tietokone ja verkot -kilpailija Olli Janatuinen sekä konepajatekniikan joukkue Janne, Jani ja Jouni Ahola.
Kilpailujen yhteiset avajaiset järjestetään keskiviikkona 14.11. Suomen lippua avajaisissa kantaa automaatioasennuksen kilpailija Antton Stigell. Varsinaiset kilpailut alkavat seuraavana päivänä. TeamFinland koostuu 49 kilpailijasta, joista neljä on Abilympics-kilpailijoita. WorldSkills-kilpailujen kilpailutehtävät kestävät neljä päivää, Abilympics-lajit kilpaillaan läpi kolmessa päivässä. Suomeen joukkue palaa 22.11.